Vaeltaja 1

“Olen saanut näinä päivinäni tällä Pyhäjärven reitillä katsella lukuisia auringon kullassa kylpeviä peltoja, kuunnella loputonta ja rauhoittavaa sirkkojen konserttia ojan penkoilla, tuntea tuulen vireen kasvoillani ja miten napakasti ja mukavasti se kiskoo t-paidan selkää huristaessa alamäkiä. Näillä mutkaisten kultaisten teiden valtiaana olen saanut kulkea rauhassa, omaa tahtiani, pysähdellen, uiden ja nauttien. Lehmiä, lampaita, kurkia ja kaksi isokoskeloakin on saatellut renkain etenevää kulkijaa.” 1. pvä 65 km Tampere – Laukon kartano – Vesilahti   Meitä niin suuresti hellineen hellekesän varhaisena tiistaiaamuna paketoin pyörän takaralle varusteilla täytetyn kuivasäkin, kiinnitin etulaukun, täytin juomapullot ja aloitin pyöräilyn Tampereelta kotoa kohti Nokiaa. Pyhäjärven rantaa viistävä Rantareitin ennestään tuttu maasto vaihtuikin nyt Pitkäniemen sairaalan jälkeen Nokian Sarpantienä ja siitä kääntyen Pirkkalaistielle, mikä oli uusi miellyttävä tuttavuus – kaunis pätkä ajella. Nokia Tehdassaareen tein piston todetakseni että Tehdas 108:n kesäkahvila avautuu vasta klo 13 aikaan, sekä sen, että saari oli erikoisen vaikuttava siltoineen ja vanhoine tehdasrakennuksineen. Emäkosken sillalta sain vielä lähtiessäni ihailla samaa näkymää hiukan etäämpää. Sillalta jatkoin Sorvaan suuntaan. GPS-kartta puhelimen näytöllä avittaen navigoin Terhin kioskille. Jälleen aikainen lähtö osui omaan nilkkaan – kiska aukeaisi vasta klo 11. Kuolasin ikkunan läpi yksittäin ostettavia irtokarkkeja (joista kioski on kuulu) ja päätin sitten tehdä pyörähdyksen Sorvan Saleen. Jäätelön jälkeen aloitin sitten Sorvantien taipaleeni, joka olisi 11 km tuon saman tiekyltin nimen alla.

Nokian Sorvantiellä, juuri ennen kuin käännyin uimapaikkaan.

  Asfaltti muuttui jossain kohtaa hiekkatieksi, maisemat vaihtelivat tiheistä metsistä maatiloihin peltoineen, tiet kumpuilivat rauhakseen, oli kertakaikkisen mahtavaa ajaa! Hellepäivä nosti nostamistaan lämpöään ja mitä pidemmälle aamu kului, veden tankkaus tiheentyi ja teki jo mieli pulahtamaan veteen. Sorvantien ison mutkan jälkeen huomasin Riihilahden Leirikeskuksen viitan ja kaarsin kyltin osoittamaan suuntaan. Tyhjän leirikeskuksen pihan perältä löytyi laituri ja linnunmaidon lämpöinen vesi, joka kuitenkin hetkiseksi viilensi matkaajan. Kelluin hyvän tovin, kunnes maltoin taas jatkaa pyörän selkään ja takaisin Sorvantien maisemiin. Piakkoin Vesilahti-kyltti antoi uuden suunnan ja taas oltiin pikitiellä. Tottijärven vanha puukirkko vetosi kuvauskohteena ja vietin kiireettömän valokuvaushetken rakennuksen, sekä kirkkomaan varjoissa. Taas Vesilahdentietä jo pidemmälle poljettuani havaitsin onnekkaasti uuden uimapaikka kyltin, tällä kertaa Tottitorpan risteyksessä. Sain uusimiseen yksityisen rannan laitureineen ja puljasin Pyhäjärven aalloissa suuresti nautiskellen.

Linnunmaitoa, eli hetki viilentävää nautintoa.

  Laukon kartano alkoi lähestyä. Luojan kiitos, sillä lounas kiilteli silmissä ja sitä säesti syvä huokailu vatsasta. Kartanon lounas (arvokas) oli todella upea: alkusalaatti, lämminruoka ja jälkiruoka kahveineen. Vatsakummun koittaessaan rauhoittua saamastaan kertalaakista istuskelin pihalla kahvin kera ihastelemassa Laukon tiluksia. Miljöönä alue on herraskaisen kiehtova – laaja taidenäyttely (maksullinen), vaikuttava pihapiiri ja mittavat tilukset kertoivat historiaa menneen ajan loistosta. Ja yhähän Laukko loisti! Täällä viihtyisi koko päivän, mutta oma matkani oli vasta aluillaan. Siispä tankkasin vesipullot ja polkaisin takaisin hiekalle kohti Narvaa ja Vesilahtea. Kuralantien risteyksessä tiesin opastaulun viisastamana, että olen saapunut Klaus Kurjen tielle. Mielenkiintoinen historiikki kertoili Vesilahden keskiajasta ja tapahtumista vuosisatoja sitten. Kuralan ”kylä” jäi mutkan taa, tie vei ylös ja alas, pellot ympärillä notkuivat vuoroin ohraa, kauraa, vehnää.. maisema helli. Takanani jossain Nokian suunnalla löi salamat, mutta vielä ei satanut. Lämpötila pakkautui entisestään kun nousin kohti Narvan kylää ja vihdoin, juuri kun tein eväiden välitankkausta Narvan kaupassa, sade saavutti. Jatkoin matkaa, väliin vesi ropisi, välillä paistoi – sade tuntui mukavan viileältä. Vesilahdentie päättyi osaltani kun kaarsin Suomelan suuntaan ja jälleen löysin Klaus Kurjen tien opaskyltin alueen historiasta. Näiltä seuduilta tulinkin löytämään Klaus Kurjen tien kylttejä lukuisia. Rullasin rahisevaa nimismiehenkiharaa kohti majoitustani nyt jo runsaan sateen saattelemana – niinkin runsaan, että jäin hetkeksi bussipysäkin alle ilmoja pitelemään. Enää muutama mutka ja saavuin Ala-Orvolan maatilamajoitukseen. Perillä saunoin ja nukahdin melkein heti vaakatasoon päästyäni.      
  1. pvä 30 km
Vesilahti – Valkeakoski

Aamuiset (ja ammuiset) herättäjät.

  Aamun herättäjät aloittivat aikaisin Ala-Orvolan pihalla, joten pakkasin ja lähdin etsimään aamiaista. Sellainen kun ei kuitenkaan muutamaan tuntiin osunut kohdalle, söin myslipatukat (käteviä eväitä, kun eivät sula helteellä) ja tutustuin viereiseen Kurjen tilaan, sekä sitä vastapäätä olevaan Sakoisen kalmistoon. Koska olin koko ajan Vesilahden mainiolla Klaus Kurjen tiellä, Sakoisesta löytyi infotaulu ja erittäin mielenkiintoisia tarinoita menneiltä ajoilta. Pyöräilin kohti keskustaa ja matkalla poikkesin uimarannalla, jossa tällä kertaa en ollutkaan yksin, vaan joukko lapsia ja nuoria hyppivät riemusta kiljuen laiturilta. Kylänraitti, Vesilahden kaunis kirkko ja Savipaja Samotti (mikä oli aivan mahtavan viileä) olivat upeita ja kiinnostavia kohteita. Ja koska aamiainen jäi väliin, söin aikaisen lounaan Vesilahden Kurjen tuvassa. Täytyy todeta, että kerrassaan hurmaava koko Vesilahden kylä ja sen tarjonta maaseutumatkailusta pitävälle – ihastuttavaa!

Pirkanmaan kauneutta – kaikkialla minne silmänsä vaan laskee.

  Olen saanut näinä päivinäni tällä Pyhäjärven reitillä katsella lukuisia auringon kullassa kylpeviä peltoja, kuunnella loputonta ja rauhoittavaa sirkkojen konserttia ojan penkoilla, tuntea tuulen vireen kasvoillani ja miten napakasti ja mukavasti se kiskoo t-paidan selkää huristaessa alamäkiä. Näillä mutkaisten kultaisten teiden valtiaana olen saanut kulkea rauhassa, omaa tahtiani, pysähdellen, uiden ja nauttien. Lehmiä, lampaita, kurkia ja kaksi isokoskeloakin on saatellut renkain etenevää kulkijaa. Jatkoin Koskenkylän läpi kohti Viialaa. Pysähdyin heti alkuunsa kuvanveistäjä Tapio Kettusen ateljeessa, sekä myöhemmin Viialassa kaupassa (jäätelöä!). Huomasin ilokseni, että Viialassa oli runsaasti kirpputoreja ja niiden viileydestä löysin itselleni jotain mukaani, mm. ”uuden” uikkarin, sillä entinen oli koko ajan märkä ja roikkui alituiseen pyörän sarvissa kuivumassa. Viialan Luttusen uimarannalla oli väkeä, mutta järvenselkää riitti kaikille. Kelluin ja kauhoin aikani, kunnes maltoin lähteä. Nyt suuntana oli enää päivän viimeinen etappi – Ilolan maatilamatkailu ja siellä syömään, sekä majoittumaan. Mahtavan makuinen hampurilainen (pihvi oli paikan omasta karjasta) myöhäiseksi päivälliseksi ja sen jälkeen olin ihan valmis kellahtamaan aittaani.      

Kultaista merta teiden varsilla.

  1. pvä 24 km
Valkeakoski, Visavuori   Viimeisen retkipäiväni matka oli myös lyhyt (kuten eilinenkin), sillä laivamatka takaisin Valkeakoskelta kutsui jo klo 13.30. Erinomaisen ja runsaan aamiaisen kyllästämänä erkanin ihanasta maatilakohteesta ja polkimet viettivät nyt Valkeakosken Rapolaan. Tuntui mahtavalta nousta taas satulaan – tähän voisi niin tottua, mutta nyt vietiin jo viimeistä retkipäivää. Saavuin Rapolan kartanolle, jonka pihataulujen kertomana sai syventyä menneisyyden tarinoihin ja kartanoon menneeseen loistoon. Valtaisien pihapuiden alla oli varjoisaa, omenapuut notkuivat sadon paljoudesta maahan asti. Tuoksui elokuun huumaava hedelmäinen makeus. Viereinen Voipaalan Taidekeskus tarjosi taidenäyttelyitä pihapiirin rakennuksissa sekä viihtyisän kahvilan. Puutarhan vaahterakuja saatteli matkaajaa rinnettä ylöspäin, pyöräkin jäi parkkiin ja nousin yhä ylemmäs, metsän varjossa, kohti vanhaa linnaketta. Niagara virtasi paidan alla kun vihdoin tavoitin muinaislinnan korkeimman kohdan – ja voi pojat se vaiva ja virratus oli ollut kaiken väärtti: silmänkantamattomiin Vanajan sinistä selkää vihreine saari-silmineen. Tuon hetken ajan olin lintu – sillä koko muun reissun olin edennyt tuolla alhaalla, missä tiekin näkyi – ja nyt sainkin katsella tätä majesteettista näkymää kaiken yläpuolelta.

Hetkeni lintuna Rapolan muinaisen linnavuoren korkeuksissa.

  Aivan Voipaalan Taidekeskuksen vierestä poikkesin Sääksmäen vanhaan kivikirkkoon. Opas kertoili seinämaalauksista eikä ollut tämäkään kirkko säästynyt palamatta. Vielä oli yksi kohde tälle päivälle jäljellä ja kun poljin yli Sääksmäen upeaa siltaa, pysähtelin tuon tuosta taas kuvaamaan. Niin monta uimapaikkaa ja niin monta mahdollista piknik-spottia, mutten enää ehtinyt jäädä sijoilleni suuremmin, koska halusin vielä huolella syventyä Visavuoren museoon ennen laivan lähtöä.   Visavuori – kuvanveistäjä Emil Wikströmin entinen ateljee ja taiteilijakoti otti oksat pois heti ensi silmäisyllä. Kiersin rakennuksia sekä pihapiiriä miettien, olenko unessa vaiko jossa manga piirretyssä, niin erikoinen ja uskomaton tuo paikka oli – kerrassaan näkemisen arvoinen ilmiö! Kuljin kuhmuraisia puuportaita ateljeen eri huoneisiin, ihastuin syvästi Emilin pieneen mutta hurmaavaan talvipuutarhaan, vaelsin kukkivissa puutarhoissa, mussutin silmät palloina museokahvilan kaarevien tiilikattojen alla heidän omaleipomaa pullaa ..ja jatkoin hämmästelyä. Taiteilija Wikström oli todellakin saanut luotua miljöön, jossa luovuus ja inspiraatio sai lentää. Valokuvasin kuin kuumapää.  

Emil Wikströmin entinen ateljee ja taiteilijakoti Visavuoressa.

  Kun lopulta irtosin Visavuori kuplastani, talutin matkaratsun alas portaita Hopealinjojen satamalaituriin, joka sijaitsi aivan museon takana. Laivan henkilökunta kiinnitti pyörän etukannen kaiteeseen, matkaväki etsi paikkansa osa kannelta, osa sisältä ja niin me irrottiin, laiva kääntyi, pillit huusivat. Viimein etappi oli nyt edessä, mutta enää ei kuulunut polkea. Hain kylmän juoman lukuisilla jääpaloilla ja nostin jalat ylös, annoin tuulen huuhtoa kasvoja ja heitellä hiuksia. Tuijotin Vanajaveden selkää, kun Silver Moon loi rantaan kiharaista aaltovanaansa. Mahtava reissu!