Suomen kuningatar Kaarina Maununtytär, Pyhä Birgitta sekä lammas nimeltä Salli

Kun etsii kartasta mielenkiintoisen näköistä reittiä Roineen ja Pyhäjärven rantoja pitkin, muodostuu Tampereen alapuolelle houkuttelevan muotoinen elokuinen ”omppu”. Tätä reittioptiota tutkiessani huomasin miettiväni Kangasalan Kaarina Maununtyttären tietä, sekä Lempäälän keskustaa hallitsevaa upeaa kivikirkkoa, Pyhän Birgitan kirkkoa.
Ja se Salli-lammas? No se on luonnollisesti tämän kaiken keskellä.

 

Lähtö
Oli erittäin kutkuttavaa saada jälleen uusi sähköpyörä testiin, kun tällä kertaa pakkasin reissuvalmiuteen Nishikin Sport Sle -mallia. Oli myös ilo todeta, että sähköpyöräksi ”Sle” oli sen verran kevyt, että sain sen nostettua vaivatta auton pyörätelineeseen. Minun piti ensin ajaa Tampereelle aloittaakseni reissun, koska kotoa maalta olisi tullut turhan pitkä startti.

Elokuu on yksi lempikuukausistani pyörämatkailuun, sillä ilma on yhä kesäisen lämmin ja täynnä huumaavia sadonkorjuun tuoksuja.

Aloitin reissun Tampereelta ajaen Kaukajärven kaupunginosan kautta Lempäälän rajalle, mistä Kaarinan polun reitistö kulkee. Tämä 60 kilometrin mittainen luontopolku laavuineen ja tulipaikkoineen on tarkoitettu vain patikointiin, sekä talvisaikaan hiihtoon, mutta halusin piipahtaa luontopolulla ja hiukan tutkailla sitä. Eteenpäin edetessäni ajatus siitä, että lähestyn Kaarinaa ja hänen seutujaan kutkutti sisuskaluja. Olin vast´ikää lukenut Mika Waltarin samannimisen teoksen, sekä Ellen Fries´in ”Kuuluisia naisia”, jossa Kaarinan lisäksi kirjoittaja käsittelee samassa luvussa Pyhää Birgittaa.
Tuntui kuin olisin nyt vihdoin tulossa tervehtimään heitä kumpaakin – oli jopa jokseenkin hiukan harras olo. Ja se vaan kasvoi mitä lähemmäs poljin Kangasalan Liuksialan kylää, kauniin Saarenmaatien kuljettaessa minua rauhaisasti ja mutkitellen eteenpäin.

Liuksialan pieni kivikappeli peltojen keskellä. Kappelia ympäröivät suuret hongat ja kiviaita.


Kaarina

Liuksialassa olin vihdoin Kaarina Maununtyttären tiellä. Mutta ennen kuin lähtisin sitä seuraamaan, halusin poiketa Liuksialan kappelin luona. Kartano, jossa Kaarina oli täällä asunut koko puolisonsa kuningas Erikin kuoleman jälkeisen ajan, on nykyään Meurman-suvun yksityisasunto, joten ajoin sen ohi ja jatkoin peltojen keskelle. Siellä, valtavan korkeiden honkien ympäröimänä pilkotti pieni kivinen kappeli, joka on Jalmari Meurmanin vuonna 1917-32 rakennuttama. Istuin kappelin leveällä kiviaidalla ja katselin ympäröivää maisemaa – huojuvat pellot, komea kartano taustalla, haukka leikkasi nopealla lennolla taivasta keltaisen viljan yllä. Olin täällä, Kaarinan entisillä kotikulmilla.
Suomen ainoa kuningatar on asunut täällä. Kulkenut näillä teillä. Tunne oli liikuttava.

Mielikuvitus avasi silmieni eteen näkymän 1500-luvun lopulta, jossa kuvittelin ”Liuksialan hyvän rouvan” kävelemään hiekkateille, Roineen rantaan, kulkemaan pitkiä koivukujia, ehkä jopa tänne pienelle metsäkumpareelle, honkasaarekkeen keskelle katselemaan laillani peltojen yllä kiitävän haukan lentoa. Aivan juuri tällä kohtaa on mahdollisesti ollut 1300-luvulla Kangasalan ensimmäinen kirkkorakennus, mutta se on jo aikoinaan tuhoutunut. Välissämme oli satoja vuosia, mutta tuossa miljöössä kaikki tuo aika katosi pois. Olisin halunnut viivytellä lähtöä, mutta olin vasta reissuni alussa, joten nousin satulaan.


Pikitie oli loistava. Ohitseni ja vastaan kulki jatkuvan leppoisa virta pyöräilijöitä ja moottoripyöriä. Ja ymmärrän tämän kyllä – Kaarina Maununtyttären tie oli nautinnollinen ajaa, se on jopa 20 km pitkä ja mäkiä oli hyvin harvassa. Maisema vaihteli peltojen ja maatalojen värittäminä. Se toki täällä pitää muistaa, että kauppoja tai palveluja ei ole, joten on hyvä olla eväät matkassa. Sähköpyörä surisi hiljaa allani ja kiidin pilvipuotaisessa säässä kohti Kuohenmaata. Käännyin lopulta Kuohenmaan paviljongin kohdalta kohti rantaa ja Rissan laavua. Täällä nautiskelin järvenrannan upeista maisemista, sekä söin eväitä. Laavu näytti hyvin toimivalta paikalta ja jokunen veneilijä, sekä ulkoilija näkyi olevan liikkeellä myös. Laituri oli myös loistospotti uintiin, sekä Roineen leppeiden aaltojen ihailemiseen.

Rissan laavu tarjosi myös laiturin, jolta saattoi nautiskella Roineen aaltoja lähemminkin.

Keräsin kamani ja lastasin pyörän uuteen suuntaan kohti sisämaata. Edessä oli hiekkatieosuus Roominvuorentietä kohti länttä ja Lempäälää. Tie pieneni pikkuhiljaa, kunnes huomasin seisovani pyöräni kanssa mökkitien tapaisella ja tuijottavani suljettua rautaporttia. Jotenkin tästä olisi päästävä läpi… Hetken pähkittyäni kuulin auton saapuvan ja tilan isäntä hyppäsi ulos. Kuulin olevani perillä – tämä oli Koivusalon mökki ja olin saapunut ihan oikeaan paikkaan. Kiitos GPS!


Pyörönmaan Koivusalo

Sain esittelyn tilan eläinten pariin, sillä Koivusalon mökki oli supersuosittu lammaslomiensa takia. Kanat sekä kukko tulivat tutuiksi ja sitten suunnattiin niitylle. Auringon laskiessa kuuntelin isännän ja emännän iltakutsujen kaikua niityn yli ja pienen tovin päästä tanner tömisi kymmenpäisen lammaslauman alla. Voi sitä kiehnäystä ja puskemista – minäkin sain siitä osani. Hiukan seisoin ensin jännityksestä jäykkänä, mutta kun Salli-lammas aloitti pään puskemisen olin jo sulaa vahaa.

Salli oli kerrassaan ihana. En tiennyt, että lammas voi olla näin sydämellinen, sillä olin luullut, että kyseessä on ärhäkkä eläinlaji. Maltoin lopulta laskea irti lämpöisen pörröisestä kaulasta ja samettisen pehmeästä turvasta ja katselin kun ”tytöt” kirmasivat kohti auringonlaskua. Lammas juoksee yllättävän lujaa, tätäkään en ollut ennen tiennyt.

Saunan jälkeen kömmin onnellisena mökkiin unille. Jotain ihanaa muljahteli sydämen alla. Olin tainnut hiukan rakastua.. olisikohan mies suostuvainen, jos ottaisimme myös kotipihaan yhden lampaan..

Lampaiden iltakutsu Pyörönmaan niityllä.

 

 

Viiden kunnan rajapyykki

Omatoimisen aamupalan jälkeen oli jälleen nokka kohti länttä. Sähköpyörän akku oli yön aikana latautunut täyteen ja sama olo oli itsellänikin. Hiukan vain tuntui haikealta lähteä ja vilkuilin niityn suuntaan. Olin tässä nyt Kangasalan ja Lempäälän välissä, mutta virallisesti olin Valkeakoskella, sillä kuntien raja oli juuri tällä kohdalla. Ja jos ihan tarkkoja ollaan, niin Koivusalon mökki sijaitsi entisellä 5 kunnan rajalla ja rajapyykin arvokas suojeltu muinaisjäännös, 1700-luvulta oleva viiden kunnan rajakivikin oli yhä paikoillaan mökin tontin reunalla. Näitä kuntia olivat: Sääksmäki, Kangasala, Lempäälä, Pälkäne ja Valkeakoski.

Viiden kunnan vanha rajapyykki. Rajakivi on ennen ollut keskellä koskea, pienessä saaressa, mutta koski on kadonnut aikoinaan ojituksen myötä.

Birgitta

Aurinko lämmitti mukavasti ja matka eteni Kahamäentietä, vanhan Helsingintien ylittäen Lastustentielle, mikä oli hyvin kaunis ajettava. Nämä kaikki olivat hiekkateitä, mutta kovia ja hyviä pyöräilyyn. Lempäälän Lastusten kylään saapuminen oli juhlavaa, sillä vastassa oli tien varressa hurmaava vanha kartano pihapiireinen ja Ahtialantien puutarhasilta on vanhojen kookkaiden koivujen ylväästi reunustama.

Saavuin Lempäälään keskustaan, missä Pyhän Birgitan kirkkoa ei voi olla huomaamatta. Se hallitsee keskustan näkymää jylhän uljaasti. Sisällä kirkossa auringon valo väritti seiniä lasimaalausten sävyihin, oli ihanan viileää ja rauhallista. Olin nyt vihdoin saapunut toisen pyhiinvaellusmatkani päähenkilön äärelle. Vaikka Pyhä Birgitta ei Lempäälässä itse koskaan käynytkään, hänen kunniakseen pystytetyllä kirkolla on erittäin mielenkiintoinen tarina:
”Aiempi Lempäälän ja Vesilahden yhteinen kirkko paloi. Tarun mukaan Lempoisten kylän Tarikan talon Birgitta-piika huomasi tulen järven takaa ja ehti paikalle juostuaan pelastaa kirkosta vain muutamia pyhimyksenkuvia. Toinen niistä oli Pyhä Birgitta ja toinen Maria Magdaleena. Kuvat laitettiin lautalle ja lautta vesille, ja tulevan kirkon sijainti määritettiin sen mukaan, mihin lautta rantautui. Tosin ensimmäinen paikka ei rakentamiseen kelvannut, joten lautta pistettiin vesille uudemman kerran. Tästä siteeraus vanhasta runosta:
Haurala ei havainnut
Herrala ei herännyt
Nurmikunta nukkununna.”

Pyhän Birgitan kirkko Lempäälässä.

Olin myös lukenut kirjallisuutta Birgitan elämän vaiheista 1300-luvulta. Suuresti on tämä pyhä nainen vaikuttanut koko Euroopassa, ei siis mikään ihme, että Lempäälässä on hänen mukaansa nimetty myös yksi Pirkanmaan tunnetuimmista retkeilypoluista: Birgitan polut, jotka tarjoavat vehreän ja laajan keitaan luontomatkailusta kiinnostuneille. Lähtöpaikkoja reitistölle on useita. Yksi niistä sijaitsee Lempäälän Hakkarin liikuntahallin luona.

Kahvila Siiri tarjosi ruumiinravintoa herkullisen lounaan muodossa ja tästä oli hyvä jatkaa hurmaavan Lempäälän Luontaiskylpylä piipahduksen kautta kohti Hakkarin kartanoa. Herralanvuolteen sillan jälkeen vehreä polku kutsui kurkkaamaan ja saavuinkin suloisen rantapuutarhan läpi, tavallaan takakautta Villa Hakkariin. Ravintola on käytössä pääosin tilauksesta ja sen pihapiiristä pääsi jatkamaan eteenpäin historiallisen kiehtovaa Kuokkalan museoraittia. Ai että tämä olikin mahtava nähtävyys! Kuokkalan Museoraitin kauppa, jossa menneet vuosikymmenet hulmahtivat heti ovesta sisään astuessa ylitseni, tarjoili kerrassaan hämmästyttävän elämyksen. Kaikki oli todella autenttista. Ja muistahan varata käteistä mukaan – tällä vuosikymmenellä ei vielä ollut muovirahaa.

Kuokkalan museoraitti on kerrassaan vaikuttava. Kauppa oli auki ja siellä voi tehdä ostoksia menneen ajan tunnelmissa.

Museoraittia edetessä Lempäälän Vanha Rantatie tarjoilee maaseutumatkaajalle takuuvarmaa silmänruokaa maisemia ihastellessa. Tie on suosittu pyöräilijöiden keskuudessa, sen sain jälleen huomata. Tämän kauniin reitin varrelta löytyy hyvin myös majoituspaikkoja, kuten Kärppälän Rustholli ja Mikkolan Lomamökit. Mäyriän virkistysalue oli myös hyvin viihtyisä hiekkarantoineen. Pian tulee vastaan myös Mikkolan Savusauna, johon tutustuin. Säijässä hymyilytti tienvarren risteyksen hauska ja erikoisen korkea maitolava, joka oli sisutettu mukavuuksin. Piipahdin myös Kotimuseo Metsärinteessä, joka oli täysin omatoiminen tienvarsi-museo. Esineistöä ja historiaa oli paljon esillä lukuisia yksityiskohtia myöden.


Säijän kylän jälkeen saavuinkin Pirkkalan puolelle ja täällä vastassa oli Reipin tila, joka tosin oli juuri edellisellä viikolla sulkenut ovensa. Paikka oli kuitenkin ennestään tuttu ja mainittakoon että on ehdottomasti käymisen arvoinen vierailun kohde kesäaikaan.

Pirkkalan pitkäsilta saatteli matkaajaa kohti autoa, jonka olin jättänyt Tampereen puolelle. Olin nyt saapunut Maisemareitin kylttien alle – tuttua seutua, sillä juuri näitä kylttejä olin juuri itsekin ollut keväällä kiinnittämässä.

Kotimuseo Metsärinne osuu jo Pirkkalan puolelle, mutta on samaisen Lempäälän Pirkkalantien varrella, joka sitten kunnan rajan jälkeen muuttuu Anian rantatieksi.

Salli

Katselin laajana avautuvaa Pyhäjärven sinisen kimaltavaa selkää ja mietin Kaarinaa ja Birgittaa, sekä tämän kahden päivän retken tarjoamia elämyksiä. Tuumin että on jokseenkin myös onnekasta, että näillä molemmilla kuuluisilla naisilla on omat luontopolkunsa ja maamerkkinsä Pyhä-Näsin maisemissa. Olin jälleen runsaasti rikastettu uuden kokemisella, uusilla paikoilla ja kiinnostavilla tarinoilla, jotka niin usein maaseudulla matkaillessa ja muistomerkkejä kohdatessa pulpahtelevat esille. Huomasin miettiväni, että yhtä lailla vaikuttava hahmo minulle näiden merkittävien ja historiallisten naisten ohella tällä matkalla oli ollut myös Salli-lammas. Sillä historian ja nykyisyyden kohtaaminen tarvitsee myös läsnäoloa ja joskus jopa ”kokemuksien sillan”, ja juuri tähän välikohtaan saapui Salli. Lisäksi oli jollain tavalla kiehtovaa, että maantieteellisesti Sallin kotiniitty Pyörönmaalla, menneiden aikojen viiden valtakunnan rajapaikalla, muodosti linkin näiden kahden kunnan, Kangasalan ja Lempäälän välille. Mennyt ja nykyinen – ja sen läsnäolo erilaisissa yllättävissä kohtaamisissa – mitä luontoa lähellä matkatessa ja pyöräillessä voi usein kokea.

Koskaan ei tiedä millaiseksi reissu muodostuu, vaikka kuinka suunnittelisi. Ja hienosti kietoutuivat yhteen nämä kolme – Katariina, Birgitta ja Salli.
Kiitos ”tytöt” <3

Fontin koko
Valitse